Kun hammasraudoista oli viimeks puhetta, skippasin aikalailla kokonaan sen, miksi ne mulla on ja mitä muuta tässä on tapahtunut sekä tulee tapahtumaan. Päätin palata aiheeseen, koska itse etsin viime vuonna muiden kokemuksia hammasraudoista ja muista operaatioista. Ehkä joku joskus etsii mun lailla muiden kokemuksia, joten jos musta on mahdollisesti apua, nii miksen kertoisi omii kokemuksiani.
(kuvituksena käytetty vuosiakin vanhoja kuvia, joissa hammashymy näkyy)
Ammattikoulussa huomasin, että yks mun etuhampaista oli kääntynyt vuosien varrella melkosta vauhtia ulospäin. Hammashymyssä se pisti pahasti merkille ja jos hymyili suu hieman auki, kyseinen hammas työntyi suusta ulos. Olihan se häiritsevää, mutten ois silti halunnut rautoja, jolloin annoin asian olla ja toivoin, ettei hammas kääntyis enää enempää.
Mulla oli myös hampaisiin koskien toinen ongelma. Yöllinen hampaiden narskutus. Aamuisin leuat oli kipeät ja kanssanukkujat yleensä häiriintyivät. Varsinkin kotona viikonloppuja viettäessä siskot häiriintyivät kovasta metelistä, mitä narskuttelulla sain aikaan. Pikkusisko yritti aina sinne tullessa keksiä mun kaa keinoja, miten saisin estettyä narskuttelun, etten häiritsis sen yöunia. Lopulta yks kaveri löys narskutteluun avun. Kyseessä oli jotakuinkin tämmöset kiskot:
http://www.narskuttelu.fi/product/52/purentakisko-ozdenta-2-kiskoa-ja-1-sailytyskotelo. Nykyään ne ei tosin taida olla enää sinisiä. Alla vielä kuva demostroimassa, miltä ne näytti käytössä (älkää järkyttykö mun mahtavasta ilmeestä).
Purukiskot kuitenkin kului varsin nopeasti rikki, koska omalla kohdalla narskuttelu oli niin pahaa. Hammaslääkäriltä sai kuulemma kunnolliset, kestävät purukiskot, mutta ne maksoi kuulemma kauheita summia (myöhemmin selvis, että kyseinen summa oli jtn > 200€). Vuos sitten, kun olin vielä työtön ja jouduin hakemaan sossusta toimeentulotukea, ajattelin käydä paikkauttamassa yhden reiän hampaista ja hankkia vihdoin kunnon purukiskot.
Hammaslääkäri oli kuitenkin järkyttynyt nähdessään mun hampaat ja purennan. Muistan suoran kysymyksen: "Kuinka sä olet kaikki nää vuoden kyenny ylipäätään pureskelemaan ruokaas?" Olin hämilläni. Hammaslääkäri selitti, että mun oikeanpuoleiset hammasrivistöt ei missään vaiheessa kosketa toisiaan, jolloin sillä puolella pureskelu on lähestulkoon mahdotonta. En ollut koskaan itse noteerannut asiaa. Purukiskojen saanti hammaslääkäriltä ei tullut kysymykseenkään sellaseen hammasrivistöön.
Hammaslääkäri myös ihmetteli mun alaleuassa olevaa muita hampaita pienempää hammasta. Kerroin itse olettaneeni, että se ei ole vain päässyt kasvamaan puristuksiin jouduttuaan. Selvisi, että kyseessä on maitohammas, joka ei ole koskaan lähtenyt irti ja jonka alle ei koskaan ole kasvanut uutta hammasta. Hammaslääkäri epäili, että tuo hammas saatettaisiin multa jossain vaiheessa poistaa.
Sain lähetteen oikojalle TAYSin suupolille. Siellä selvisi myös, ettei alaleukani ollut oikealla kohdalla. Lopulta sain tuomioni siitä, millainen hoito olisi luvassa: Mun leukaluuhun luutunut maitohammas pitäis poistaa, mulle asetettais yläleukaan ruuvi, saisin raudat pariks vuodeks, joutuisin leuansiirtoleikkaukseen ja tämän jälkeen oikomishoitoa jatkettaisiin vielä jonkin aikaa. Jo ensimmäisessä kohdassa menin pillahtamaan peloissani itkuun. Pelkään hammaslääkärissä käyntiä tosi paljon ja operaatio kuulosti hurjalta. Mun oikoja on kuitenkin aivan ihana ja ymmärtäväinen. Hän lupas, että saisin hampaanpoistoon ja ruuvin asennukseen rauhoittavaa pelkoni vuoksi. Sain kuitenkin vielä aikaa miettiä koko tätä hoitoa.
Tietysti lähdin ensimmäisenä tutkimaan internetin ihmeellistä maailmaa. Halusin selvittää, mitä kaikkea olisi luvassa. Erityisesti leuansiirto-operaatio kiinnosti, koska se kuulosti pahimmalta, vaikka nukutuksessa tehtäisiinkin. Luin kauhutarinoita. Tuon operaation kokeneet ihmiset kertoivat, etteivät olleet voineet syödä mitään kiinteää kuukauteen ja mitään kovaa puoleen vuoteen (joillakin oli kestänyt kauemmin, että pystyi taas normaalisti syömään). Lisäksi kivut olivat ihan sietämättömiä, naama näytti pitkään piestyltä ja monilla oli tuntoaisti kadonnut kasvoilta osittain. Olin kauhuissani. Harkitsin todella kieltäytymistä.
Pääsin juttelemaan onneksi kirurgin kanssa. Kyselin häneltä leuansiirtoleikkauksesta. Netistä lukemani jutut olivat vanhentunutta tietoa. Kirurgi kertoi, että viikon päästä operaatiosta pystyisi syömään pehmeitä ruokia ja kuukauden jälkeen normaalisti. Turvotusta oli naamaan todennäköisesti luvassa, mutta se menisi nopeasti ohitse ja osittaiseen tuntoaistin katoamiseen riski ei olisi niin suuri kuin kuvittelin ja joillain tunto kuulemma palasi ajan kanssa (tosin siihen kirurgin mukaan voisi mennä vuosiakin, mutta tapaukset olivat yksilökohtaisia). Olin heti helpottuneempi ja sain kuulla tarkkaan, mitä operaatiossa tapahtuisi. Lopulta seuraavan kerran käytyäni oikojallani, kerroin suostuvani hoitoon.
Multa otettiin ensimmäiseksi kipsimallit hampaista. Käynti suuhygienistillä riitti. Muottiin laitettiin vihreää, mintulta maistuvaa möhnää ja tungettiin vuorollaan ala- ja yläleukaan. Hetken aikaa annettiin olla ja hivutettiin jämähtänyt aine muottineen pois.
Sain leikkausajan Valkeakosken aluesairaalalle hampaanpoistoa ja ruuvin asennusta varten. Kirurgi kävi morjestamassa ja kertoi, että asennetaan yläleukaan samantien kaksi ruuvia, jotta toisen mahdollisesti irrottua olisi toinen vielä tallella. Sain rauhoittavaa, kuten oli luvattu. Muuten en olisi operaatioon pelon takia suostunut. Lääkkeen piti olla vahvaa, mutta odotustilassa vajaan tunnin kuluttuakaan en huomannut eroa. Tärisin pelosta ja jännityksestä. En halunnut leikkauspöydälle, jos olisin täysin tietoisessa tilassa.
Oma vuoro kuitenkin tuli lopulta. Asetuin itse leikkauspöydälle. Sain käteeni tipan ja mulle annettiin suonensisäisesti lisää rauhoittavaa (ja tietysti kipulääkettä). Kirurgi laittoi puudutuspiikit alaleukaan. En muista seuraavia tapahtumia kunnolla. Tuntuu kuin olisin nukahtanut. Muistan hämärästi, että tunsin kahdesti kipua yläleuassa, kun ruuvit asennettiin. Seuraava muisto on siitä, kun mua nostettiin leikkauspöydältä sängylle. Sopersin haluavani pitää multa juuri poistetun hampaan.
Päädyin seuraavaks heräämöön lepäämään ja selvittelemään päätäni. Verenmaku suussa ja vertavuotava haava pumpulia täynnä. Yks hoitajista toi mulle pienen purkin, jossa mun hammas oli. Olisin tuossa tilanteessa varmasti nauranut, jos olisin kyennyt. Sain nukkua rauhassa ja kun heräsin kipuun, yritin pyytää apua. Äänentuotto oli vaikeaa, kun suu oli pelkästään jo pumpulin vuoksi aivan kuiva. Sain nostettua kättäni anovasti hoitajia kohti. Yksi onneksi huomasi mut ja huikkas toisen mun hoitajista mun luokse. Sain sanottua ainoastaan "sattuu" ja hoitaja laittoi tipasta tulemaan lisää kivunlievitystä. Hän toi mulle myös lasillisen vettä ja vaihtoi suussa olevat veriset pumpulit uusiin. Palvelu pelas ja mulla jäi tosi hyvä kokemus. Kun jaksoin pysyä hereillä, sain syödä jäätelöä. Sitä tuli syötyä paljon, koska se helpotti kipua ja tuntui hyvältä kuumottavassa suussa.
Lopulta pääsin Kela-taksilla käymään apteekissa ja sen jälkeen takas kotiin Tampereelle. Mukaan napattiin matkalla pari muuta matkustajaa. Kotona odotti ainoastaan kissat, vaikka jonkun piti lääkärinkin pyynnöstä olla mua vastassa. Onneks mitään ei tapahtunut ja yö meni hyvin.
Koska poistettu hammas oli ollut leukaluussa asti, reikä oli syvä. Pystyin syömään normaalisti, mutta ruokaa päätyi aina tuohon onkaloon. Tongin hammastikulla aina ruokailun päätteeksi tähteitä pois. Yleensä sieltä löytyi kokonaisia riisinjyviäkin. Ällöttävää. Tiedän. Ruuveja tuskin edes huomasi. Niihin ei edes sattunut erityisemmin.
Kuukauden kuluttua kävin hammashoitajalla, joka laittoi hammasrautojen asentamista varten kuminauhoja hampaiden välikköihin (niiden hampaiden väleihin, joihin hammasrautojen renkaat laitettaisiin). Ideana oli saada pientä rakoa, että hammasrautojen renkaat saataisiin asennettua. Se sattui hieman.
Samalla viikolla oli hammasrautojen laitto. Se oli kaikkein kauhein hammaslääkärikokemus ikinä. Oli tarkotus, et laitetaan raudat yläleukaan. Kerroin heti ekana hammaslääkärille, että pari päivää sitten huomasin toisen ruuvin olevan löysällä. Se sit katto mun yläleuassa olevia ruuveja ja totes, että toinen todella oli löysä.
Kirurgi saapui nopeeta paikalle katsomaan tilannetta. Se sit alko väänteleen löysää ruuvia ja siinä sit kivuissani itkien sekä vääntelehtien yritin kestää, kun luulin herran vain kiristävän sen takas paikalleen. Yhtäkkii tunsinki, kuinka se veti sen ruuvin pois! Sitä kivun määrää... Kirurgi sano, että toinenki ruuvi on poissa paikaltaan, jolloin se pitää poistaa. Siinä vaiheessa, ku hammaslääkäripelkoisena aloin vetää itteeni paniikkiin, kirurgi kertoi ruuvien olleen alun perinkin laitettuna ihan väärään paikkaan, jolloin hän laittaisi heti uuden ruuvin. Käydessään toiseen ruuviin käsiksi, älyttiin kysyä, sattuiko muhun ja tietysti vastasin myöntävästi (ketä ei sattuis se, et yläleukaan ruuvatut ruuvit poistetaan!?).
Sain kolmeen kohtaan puudutetta, mut se ei auttanut jo syntyneeseen paniikkitilaan lainkaan. Kipua en tuntenut, mutta hammaslääkäri seuras huolestuneena vieressä, ku tärisin, itkin ja lakkasin välillä hengittämästäki. Kirurgi iski heti toisen ruuvin otettuaan uuden ruuvin, tällä kertaa ylemmäs kuin edelliset. Mietin vain kauhuissani, että nyt mulla on yläleuassa kaks luussa asti menevää reikää, jotka mahdollisesti vuotaa verta.
Kirurgi poistui ja jäin vielä rautojen laittoon. Paniikki laantui kivusta huolimatta pikku hiljaa ja olin puoliunessa, ku rautoja kiinnitettiin. Annoin luvan laittaa heti perään myös alaleukaan, koska en halunnut tulla viikon päästä taas kärsimään. Helpompi ottaa kaikki kerralla vastaan. Kivutta ei päästy tuosta hommasta. Peilin kautta nähtyäni lopputuloksen, tokaisin suoraa: "Noi on ihan hirveet!" Raudoista kulkeva lanka näytti menevän siksakkia suussa. Uskoin, että lopetan hymyilyn kokonaan.
Vietettyäni kolme tuntia hammaslääkärissä, pääsin vihdoin lähtemään. Menin suoraan töihin, mut siellä yläleuan puudutus alko hiipua. Sain työkaverilta särkylääkettä, mutta sekään ei auttanu. Kipu muuttu sietämättömäks. Esimies passitti kotiin ja soitin Taysiin, josta sain aamuisen kirurgin kiinni. Tämä ihmetteli, että kyllä buranan pitäisi auttaa kipuun eikä nyt sen työntekoa pitäis haitata. Vastahakoisen oloisesti kertoi kirjoittavansa päiväksi saikkua, kun olin kerta jo töistä lähtenyt ja kirjoitti reseptejä voimakkaampiin kipulääkkeisiin. Lääkkeet ei silti tuntuneet auttavan kovinkaan hyvin, mutta jäätelön syönti sen sijaan kyllä.
Ekat päivät rautojen kanssa oli helvettiä. Hampaita särki koko ajan, pureminen sattui ja syöminen oli siksi vaikeaa. Raudat myös hinkkas limakalvoja. Olin onneks saanut suojavahaa, jota asetin rautojen päälle. Sitä tuli ekoina päivinä käytettyä paljon. Etuhampailla ei kyennyt pureskelemaan, jolloin työnsin ruuan pieninä palasina suoraan poskihampaille. Rautoja joutuu jatkuvasti putsaamaan, jos on vähänkin syönyt jotain. Hammastikkuja kului vauhdilla.
Parin kuukauden jälkeen kävin taas oikojalla. Hällä ei ollut muuta asiaa kuin alarautoihin pienen koukun asentaminen ja mulle kuminauhojen anto. Joudun laittamaan kuminauhaa koukusta menemään yläleuassa olevaan ruuviin. Kuminauha pitää ottaa pois syödessä ja sen jälkeen asentaa uusi. Ideana tässä hommassa on se, että alaleuan hammasrivistö nousisi pikkuhiljaa ylemmäs. Edesmennyt maitohammas oli vetänyt muita hampaita alaspäin, joka aiheutti sen, etten voi pureskella oikeanpuoleisilla hampaillani kunnolla.
Raudat ovat olleet mulla nyt yli kaksi kuukautta. Vino etuhammas, joka oli murheista pienin, on nyt jo suoristunut. En ollut edes huomata asiaa. Se on osasyy, miksi raudat näyttää nyt paremmilta, kun kaarilanka ei mene enää siksakkia. Kun tajusin, ettei raudat näytä enää niin pahalta ja että uskallan hymyillä ajattelematta rautojen olevan suuri miinus ulkonäössä, oli se suuri juttu. Se helpottaa kummasti elämää. Siksi siitä oli pakko hehkuttaa kaikille. Olin niin iloinen asiasta.
Nykyään on yhä hankalaa syödä tosi kovia ruokia (esim. pizzan reunat), mutta muuten kykenen syömään normaalisti ja elämään kuin rautoja ei olisikaan lukuun ottamatta sitä, että ruuantähteitä joutuu jatkuvasti putsaamaan pois niistä. Ensi viikolla on seuraava käynti oikojalla. Saa nähdä, mitä seuraavaksi tehdään. todennäköisesti kaarilankaa kiristetään, mutta ehkä muutakin voi olla luvassa.
Oikomishoidon kustannuksista haluan vielä tähän loppuun mainita muutaman asian, koska sitäkin varmasti jotkut pohtivat. Koska itselleni oikomishoito on purentaongelmasta johtuva hoito eikä "kauneuskirurginen" (mitä se on, jos hymyä häiritsevät hampaat suoristetaan), saan sen selvästi halvemmalla. Käynnit menee pelkällä poliklinikkamaksulla riippumatta siitä, mitä milläkin käynnillä tehdään. Valkeakoskella hoidetusta leikkauksesta maksoin kokonaisuudessaan omien muistikuvieni mukaan 109€. Oikoja oli arvioinut, että useamman vuoden kestävä hoito leikkausmaksuineen jäisi kokonaisuudessaan alle 2000€.
